perjantai 28. marraskuuta 2014

MAISON BELLE ASTIANPESUAINE Orange Rosemary

 

 

Tanskalainen Maison Belle on ekologinen siivous- ja puhdistusainemerkki. Tuotteet ovat ympäristö- ja käyttäjäystävällisiä. Tuoksujen luvataan olevan luonnollisia ja raikkaita, tuotteet nimittäin sisältävät luonnosta peräisin olevia eteerisiä öljyjä :) 

Pullot ovat kauniita ja vieläpä 100% kierrätettäviä. Tuotteissa ei ole käytetty ammoniakkia, valkaisuainetta eikä mitään myrkkyjä.

Päädyinpä siis kokeilemaan Maison Bellen astianpesuainetta. Pullo oli mieleeni; yksinkertaisen kaunis. Myös pumppusysteemi oli valttia, kuin myös tuotteen ekologisuus :) 

Pesuaineen luvataan olevan tehokas ja poistavan liat tehokkaasti ihoa, ympäristöä tai astioita vahingoittamatta. Astioihin pitäisi jäädä jopa puhdas tuoksu.



KÄYTTÖKOKEMUS:
Maison Bellen astianpesuaine kyllä tuoksuu hyvälle: raikkaalle, metsäiselle, hieman makealle. Tuotteen teho on hyvä, myös rasvaiset paistinpannut ovat puhdituneet moitteettomasti.

Pumppumekanismi on plussaa - melkein, sillä pumpun painaminen ei onnistu yhdellä kädellä. Kun pulloa pitää kädessä, ei saman käden sormi yllä pumppuun ja jos jollain yltäisikin, ei pumppua jaksa painaa pulloa pitelevällä kädellä. Näin ollen on pakko pitää pulloa toisella kädellä ja painaa pumppua toisella kädellä. Kaksin käsin ainetta annostellessa saattaa koko pullo ollakin jo ihan likainen, ei hyvä! Mielestäni tämä pumppusysteemi tässä Maison Bellen astianpesuainepullossa ei toimi siten kuten olisi toivonut. Paljon parempi annostelusysteemi on ihan tavallisessa astianpesuaineessa (kuten Fairyssa), ja mielestäni ehdottomasti parhain kaikista on Lilly`s Eco Cleanin astianpesuaineessa oleva korkkisysteemi. Sen saa annosteltua yhdellä (vaikka sillä puhtaalla/puhtaammalla kädellä). Mutta makunsa kullakin.

Vasta kotona huomasin pullon kyljessä olevan saman varoitusmerkin, joka on myös esim. Fairyn astianpesuaineissa:

Vaarallisen aineen merkki "ärsyttävä"


Pullon kyljessä lukee näin: "Vakavan silmävaurion vaara. Säilytettävä lasten ulottumattomissa. Varottava kemikaalin joutumista iholle ja silmiin. Roiskeet silmistä huuhdeltava välittömästi runsaalla vedellä ja mentävä lääkäriin. Jos ainetta on nielty, hakeuduttava heti lääkärin hoitoon ja näytettävä tämä pakkaus tai etiketti". "Voi aihettaa allergisen reaktion".

Jos lapsiperheeseen on valittava astianpesuaine varoitusmerkillä tai ilman, valitsen ehdottomasti turvallisemman vaihtoehdon. Tällöin ei tarvitse pelätä pesuaineen roiskahdusta silmään ja voi antaa myös lasten pestä astioita ilman silmävaurion vaaraa. Mieluummin siis jokin muu ekologinen merkki, kuten Method, jonka ainesosat eivät ole ärsyttäviä :)

Kaikenkaikkiaan Maison Bellen astianpesuaine oli pienoinen pettymys. Plussaa se saa tehosta ja tuoksusta, mutta miinusta huonosti naisen käteen toimivasta pumppumekanismista sekä ärsyttävistä ainesosista.

ARVOSANA:4-

lauantai 12. huhtikuuta 2014

METHOD LATTIANPESUAINE manteli ja sitruuna-inkivääri

Method lattianpesuaine manteli on tarkoitettu puu-, parketti- ja laminaattilattioille, mutta ei öljytylle puulattioille. Method lattianpesuaine sitruuna sopii laatta-, linoleumi- ja muovilattialle.



Tuotteet ovat myrkyttömiä ja biohajoavia. Pesuaine ei aiheuta laminaattilattian pinnan harmaantumista. Tuotteet ovat ftalaatitottomia, parabeenittömiä ja ammoniakkivapaita! Pakkauksen koko on 739 ml ja hinta esim. Eevertissä 8,50€. 

KÄYTTÖKOKEMUS:
Method lattianpesuaine sitruuna-inkivääri oli ensimmäisiä kokemuksiani Method tuotteista. Tuoksu on ihanan pirteä sitruuna-inkivääri ja se jos mikä tuntuu puhtaalle tuoksulle! :) Tuote puhdisti lattiat hyvin ja käyttö oli helppoa ja mukavaa ruiskutuspään ansiosta. Eli tuotetta saa ruiskia lattialle valmiiksi ja pyyhkiä mopilla perästä :) 



Myöhemmin ostin Method lattianpesuaineen manteli. Omistin jo aiemmin samantuoksuisen Method puhdistusaineen puupintojen puhdistukseen ja olin sitä käyttänyt keittiön pöydän puhdistamiseen. En hoksannut, että tämä tuote on saman tuoksuinen. Itse en pidä tuoksusta, eivätkä pidä lapsenikaan :( Tuote on kyllä muutoin hyvä ja käyttötapa on erityisesti mieleen ruiskutuspään ansiosta. Pienillä pinnoilla, kuten keittiön pöydän puhdistuksessa silloin tällöin tuoksu olisi ok, mutta koko kodin isoilla lattiapinnoilla tuoksu on varsin epämiellyttävä ja liian voimakas. Tuoksu aiheuttaa itselleni lievää pahoinvointia ja tämä näkyy myös antamassani tuotteen arvosanassa alempana. 

Tiedän, että jotkut ovat ihastelleet tuotteen "hurmaavaa mantelituoksua". Näistä makuasioista ei siis voi kiistellä! :)

ARVOSANA: 
Method lattianpesuaine sitruuna-inkivääri: 5
Method lattianpesuaine manteli: 3

LILLY´S ECO CLEAN ASTIANPESUAINE

Lilly`s Eco clean astianpesuaine on luontoystävällinen ja hellävarainen pesuaine. Tuoksuna on luonnollinen sitruunaöljy, joka antaa tuotteelle antibakteerisen ominaisuuden. Tuote on biohajoava. Tuotetta on pullossa 500 ml ja sen hinta esim. Ruonjuuressa 4.30€ (8.60€/litra).



KÄYTTÖKOKEMUS:
Lilly`s Eco clean astianpesuaine toimii todella hyvin! :) Annostelu on helppoa vedettävän korkin ansiosta. Itse säilytän pulloa tavallisesti "korkki auki", jolloin annostelu tapahtuu hetkessä. Tuoksu on ihanan pirtsakka sitruuna. Astioiden lopputuloksen suhteen olen ollut tyytyväinen, jopa rasvaiset paistinpannut puhdistuvat helposti. Ekologiseksi tuotteeksi hinta on mielestäni edullinen.

ARVOSANA: 5

tiistai 14. tammikuuta 2014

UNIVERSAL STONE puhdistusaine

Universal Stone on hapoton, myrkytön ja ekologinen yleispuhdistusaine sekä kiillotusaine, joka puhdistaa kaikilta kovilta pinnoilta ja samalla kiillottaa ja suojaa. Universal Stonen sisältää vihreään saippuaa, kiillotussavea ja glyseriiniä. Puhdistusaine ei naarmuta kiillotussaven hienojakoisuuden vuoksi ja uusi lika ei tartu pintaan enää yhtä helposti. Universal Stone ei kuivata käsiä sisältämänsä Glyseriinin ansiosta.



Universal Stone on kiinteää ja liukenee pyyhittäessä tuotteen pintaa kostealla sienellä. Universal Stone on hyvin riittoisa: purkillinen vastaa noin 50 litraa nestemäistä pesuainetta. Kovassa kotikäytössä purkki riittää n. vuodeksi. Universal Stone yleispuhdistusaine on täysin biohajoava, vaaraton terveydelle. Tuotetta ei ole testattu eläinkokeilla. Koko 500g ja hinta noin 22€, mukaan tulee myös kaksi sientä. Saatavilla myös 800g ja 4kg pakkauksissa täältä.




Universal Stone käy melkein minkä tahansa kohteen puhdistukseen:  ruostumaton teräs,kromi, pronssi, hopea, kulta, kristalli, lasi, emali ja muovi, puu (maalattu, lakattu, öljytty sekä käsittelemätön puu), tiili, vuolukivi yms. Käyttökohteita esim.  tiskipöytä ja -allas, keraaminen liesitaso , hana, jääkaappi, liesi, liesituuletin, uuni, laminaatti- ja kivitaso, rosteriset pinnat, laaminaatin kuulakätkikynäjälki, auton alumiinivanteet ja tuulilasi, saunan lasiovi ja laatat sekä laattasaumat.




KÄYTTÖKOKEMUS

Universal Stone tuli tutuksi blogien kautta reilu vuosi sitten. Ostin tuotteen Prismasta ja sitähän oli pakko päästä heti kokeilemaan. Kastelin mukana tulevan sienen, puristin ylimääräisen veden ja kiepautin sientä "kivessä". Aine muuttui vaahtomaiseksi. Kokeilin ainetta mm. keittiön välitilan laatoille ja laattasaumoihin, liesituulettimeen, hellatasoon, saunan lasioveen, wc:n lavuaariin ja tiskialtaaseen. Tuote tuntui heti tehokkaalta, sitä oli ilo käyttää. Lika sai kyytiä ja puhdas tuoksu jäi jälkeen :)





Universal Stone on kyllä uskomaton aine! Se puhdistaa lian uskomattoman tehokkaasti ja usein myös uskomattoman nopeasti. Siivomainen tällä on niin palkitsevaa, että siivoukseen jää ihan koukkuun! :)
  • Laatat ja laattasaumat: Tuote toimi todella hyvin laatoille ja laattasaumoille. Laatat hohtivat puhtautta ja kiilsivät käytön jälkeen. Aivan kuin olisi katsellut uusia välitilanlaattoja! 
  • Lavuaari: WC:een lavuaarin pesuun aine tehosi myös samalla lailla: tuli puhdasta ja kiiltävää.  Aivan kuin allas olisi muuttunut aiempaa valkoisemmaksi :)
  • Saunan ovi: saunan oven puhtaaksi saaminen on ollut todella vaikeaa! Universal Stone pystyi saunan ovenkin putsaukseen, tosin pesun täytyi suorittaa useampaan otteeseen. Mutta muut tuotteet eivät olleen puhdistaneet saunan ovea yhtä hyvin!
  • Liesituuletin ja liesi: liesituulettimen rasvatahrat lähtivät helposti tällä aineella. Tavallisen mallisen lieden putsaamiseen aine toimi todella hyvin! Puhdasta syntyy vähällä vaivalla, vähällä hinkkaamisella. Itselläni oli tapana vielä putsata levyjen reunat sokeripaloilla (ekologista ;). Nyt meillä on keraaminen liesitaso ja siihen en ole ainetta vielä kokeillut.
  • Auton vanteet: Vanteet puhdistuivat ja kiillottuivat tällä aineella hyvin ja ilman väkevien kemikaalien tuoksua!
  • Tiskiallas: Huonoa sanottavaa on ainoastaan tiskialtaan putsaamisesta. Olin aiemmin ihmetellyt, kun esim. White & Fresh blogissa moitittiin tiskialtaaseen erittäin herkästi syntyviä jälkiä. Blogin pitäjällä oli kaiken lisäksi uusi tiskitaso. Itselläni ei ollut moista ongelmaa ollut, mutta ongelmat syntyivät Universal Stonen käytön jälkeen! Allastasosta ja altaista tuli kyllä hohtavan puhtaat Universal Stonella, mutta altaan pinnoite lähti samalla. Sen näki jo sienestä, joka muuttui aivan harmaaksi ja sen huomasi myös metallisesta tuoksusta, joka tuli pestessä. Sama metallinen haju syntyi pitkään myös pesun jälkeen allasta rätillä pyyhkiessä. Olin pilannut tiskialtaani pestessäni pois pinnoituksen Method Stonella ja tästä syystä rätillä pyyhkimisen, vesipisaroiden tai minkä tahansa jäljet näkyivät altaassa selvinä läikkinä. Harmitti todella! Nyt asumme uudessa asunnossa ja tiskialtaaseen en todellakaan aio käyttää Universal stonea! 

    Kokemukseni Universal Stonesta on hyvä, lukuunottamatta tiskialtaan ja -tason pesutulosta. Tuotteen tuoksu on puhdas ja mieto eli oikein hyvä!

    ARVOSANA: 5

Universal Stonen käyttökokemuksia täällä.

perjantai 10. tammikuuta 2014

METHOD STEEL FOR REAL

Method puhdistussuihke ruostumattomalle teräkselle, tuoksu kasvipuutarha. Puhdistussuihke puhdistaa sekä kiillottaa teräspinnat ja tekee pintaan suojaavan kalvon. 

 

Pulloa ravistetaan ja ainetta suihkutetaan liinaan. Tuotteen luvataan antavan kirkkaan pinnan, niin kirkkaan, että pinnalta voi jopa peilata. Method teräksen puhdistusaine ei sisällä myrkkyjä eikä ärsyttäviä aineita tai haitallisia liuottimia. Tuotteen koko 354ml ja hinta n. 8€.
   
KÄYTTÖKOKEMUS + KUVAT:

Tämä Methodin puhdistusaine teräkselle oli ensimmäisiä Method hankintojani. Annoin tuotteen kuitenkin pois, koska tuolloin kotonamme ei ollut paljoa pestävää tälle tuotteelle. Mutta nyt on! Uudessa asunnossamme on rosteripintaa astianpesukoneessa, jääkaappipakastinyhditelmässä ja hellassa, pesualtaan ja mikron lisäksi. Niinpä ostin uuden pullon Methodin pesuainetta teräkselle. Alla selostus lopputuloksista, jotka poikkesivat toisistaan pesukohteen mukaan.
 
Jääkaappipakastin ennen ja jälkeen:







 

 

 

Lopputulos on oikein hyvä! Jääkaapin pinta on puhdas ja todella kiiltävä.

Hella ennen ja jälkeen:

 

Lopputulos hellan pesun jälkeen on hyvä, mutta paikoin oli hankalaa saada aine tasaisesti pinnalle. Näkyville jäi rantuja vaikka kuinka yritti kiillottaa eri tyyleillä. Tämä ongelma oli erityisesti hellan alaosan laatikon etulevyn kanssa. Kuivuessaan tilanne parani hieman, mutta täysin tyytyväinen en ole laatikon lopputulokseen.



Astianpesukone ennen ja jälkeen:

 

Lopputulos astianpesukoneen pesun jälkeen on oikein hyvä! Puhdasta ja kiiltävää jälkeä tuli helposti :)

 
Pesualllas ennen ja jälkeen:




Pesualtaan altaat eivät puhdistuneet kovin hyvin, ne kannattaa ilmeisesti pestä ennen kuin käyttää tätä puhdistusainetta. Aine kuitenkin puhdistaa helpot tahrat ja se eritoten kiillottaa hienosti :) Aine soveltuu hyvin pesualtaan kiillotukseen. Pinnalle jää kalvo, joka helpottaa puhtaana pitämistä. Tosin koko homman pesuineen ja kiillotuksineen voi hoitaa toisellakin aineella tehokkaasti, palaan siihen myöhemmin toisessa bostauksessa.


Mikro ennen ja jälkeen (valitettavasti eka kuvassa sormenjäljet ei erotu):

 

Mikron rosteripinnat puhdistuivat ja kiillottuivat helposti. Pyyhkäisin samalla koko mikron edustan ja kiiltävää ja puhdasta tuli, vaikkakaan aine ei ole tarkoitettu lasin puhdistukseen. Hyvää jälkeä tässä kohteessa :)

Tuotteen tuoksu on  nimeltään kasvipuutarha. En osaa sano tuoksuuko kasvipuutarhassa samalle kuin mille pesuaine tuoksuu, mutta ihan miellyttävän tuoksuinen aine tämä on.

ARVOSANA: 4

METHOD TUB `N TILE KYLPYHUONEEN PUHDISTUSAINE Eucalyptus mint

Method Tub`n Tile kylpyhuoneen puhdistussuihke sisältää Powergreen™-teknologian. Puhdistusaine sisältää luonnonmukaisia pinta-aktiivisia aineita, jotka hajottamisen sijaan imeytyvät likaan ja hajottavat saippuajäämät ja tahrat ilman jynssäystä. Pinta-aktiiviset aineet ovat kasviperäisiä ja ne estävät kerrostumien syntymistä. Tuoteessa ei ole parabeenejä, ammoniakkia eikä ftalaatteja. Koko 828ml ja hinta n. 7€.


Vanha pakkaus

Method kylpyhuoneen puhdistusaine on tehokas ja se on myös todella mukava käyttää! Pullossa Merhodille tuttu suihkenokka, josta aineen ja sumutettua isolle alueelle altaaseen, hanaan ja tasoille. Itse pesen tällä myös WC-pöntön pinnat! Suihkutuksen jälkeen aine pyyhitään pois kostealle liinalla. Parhaan tuloksen saa, kun kosteat pinnat vielä pyyhkii toistamiseen kuivalla liinalla tai paperilla. Erityisesti hana loistaa tämän käsittelyn jälkeen :)

WC pesun jälkeen, harmi kun tuoksu ei ole taltioitavissa ;)


Pesuaineen tuoksu on mielestäni hyvä. Eucalyptus Mint tuoksuu mintulle, aivan kuin siivotussa kohteessa olisi juuri pesty hampaat Pepsodentilla :) 


ARVOSANA: 5 
Uusi pakkaus

INC: Water (aqua), sodium citrate, ethanol, decyl glucoside, lauryl glucoside, sodium methyl ester sulfonate, lauryl ethoxylate, polyquarternium-95, ethyl levulinate glycerol ketal, fragrance (parfum), methylisothiazolinone / methylchloroisothiazolinone

SISUSTUSUNELMIA

H&M



Joulu on siivottu pois ja ajatus siirtyy pikku hiljaa kohti kevättä, kirkasta auringonpaistetta ja pidentyviä päiviä. Tekee mieli muuttaa sisustusta, hankkia jotakin uutta kevään varalle :)
H&M













Pidän yksinkertaisesta sisustuksesta. Enemmän liian vähän kuin liikaa, mieluummin yksinkertaista kuin rönsyilevää.
Sisustusväreinä isoilla pinnoilla tykkään käyttää neutraaleja värejä kuten valkoista, harmaata, beigeä ja mustaa.











Neutraalia värimaailmaa on helppo piristää jollakin tehostevärillä niin pienissä kuin isommissakin yksityiskohdissa. Ja toisinaan ihan pikkurahallakin, kuten näiden H&M tyynynpäällisten avulla, hinnat 2,95€ - 4,95€ kappale.
 
H&M

Olen niin ihastunut geometrisiin kuvioihin, raitoihin, pilkkuihin, kaakelikuvioon :) Monissa sisustuksissa on alkanut olemaan yhä enemmän keltaisia yksityiskohtia musta-valkoisessa sisustuksessa. Tehostevärinä keltainen on alkanut viehättämään itseänikin enemmän ja enemmän. 

Tämän kevään sisustustarjonta tukee tätä mieltymystä :)




http://www.netanttila.com/images/catalog/zoom/Anno-Tyynynpaallinen_Nami-6012298_kuva1.jpghttp://www.netanttila.com/images/catalog/zoom/Anno-Pandora_villamatto-1874551.jpg
Matto ja tyynynpäälliset, Anttila
Iittala Kastehelmi -kynttilälyhty
Kastehelmi kynttilälyhty (Kuva Prisma)

torstai 9. tammikuuta 2014

METHOD KÄSISAIPPUA Sweet water


Method geelimäinen käsisaippua, tuoksu Sweet Water. Käsisaippua sisältää luonnollisia kookosperäisiä puhdistusaineita selä luonnonmukaisia kosteuttajia. Saippua ei sisällä parabeenejä, ammoniakkia, triklosaania eikä ftalaatteja. Method käsisaippua on tehokas ja sitä tarvitaan vain yksi painallus. Sisältää E-vitamiinia, joka hoitaa ja suojaa ihoa. Pakkauksen koko 354 ml ja hinta esim. Eevertissä 6,50€ ja täyttöpakkaus 1000 ml 11,95€.






KÄYTTÖKOKEMUS

Method käsipesuaine on pakattu kauniiseen, pisaran malliseen pulloon. Tuote on yhtä tehokas kuin tavanomaisetkin käsipesuaineet siitä huolimatta, että se sisältää vain luonnonmukaisia ainesosia. On onni, että tätä tuotetta käyttäessa ei ole varaa epäterveelisistä parabeeneistä eikä ftalaateista! Lunnonmukaisten tuotteiden ominaisuus on usein se, että ne tuntuvat hyvälle! Niin tämäkin tuote: käsipesuaine ei kuivata ihoa vaikka sitä käyttäisi useastikin :) Ja pistenä iin päälle: Method käsipesuaine Sweet water tuoksuu ihanalle! Tuoksua voisi kuvailla pehmeän raikkaaksi ja lempeän kukkaiseksi :) 

ARVOSANA: 5   

 
INC: Water, sodium lauryl sulfate, cocamide DEA, cocamidopropyl betaine, fragrance oil blend, sodium chloride, methylisothiazolinone + methylchloroisothiazolinone, Aloe Vera Gel, Vitamin E, glycerin, color

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

SANTE KÄSIVOIDE Goji & oliivi

Sante goji & oliivi luonnonmukainen käsivoide sisältää sheavoita, kookosta, teepensaan siemenöljyä, oliivia ja auringonkukkaa. Käsivoiteen luvataan sitovan kosteutta ja suojaavan vapailta radikaaleilta. Tuotetta ei ole testattu eläimillä ja se on saanut ÖKO-test -merkinnän. Pakkauskoko 100 ml, hinta esim. Hyvinvoinnin tavaratalossa, 5,95€, saatavana myös 30ml pakkauksessa hintaan 2,95€.

KÄYTTÖKOKEMUKSENI

Sante goji & oliivi -käsivoide on helposti levittyvää ja se jättää käsille ohuen kalvon. Kädet tuntuvat ja näyttävät kosteutetuilta, ihon pinnalle jää kiiltävä pinta. Käsivoide tuoksuu appelsiinille, kuin olisi juuri kuorinut appelsiinin ja käsiin jäänyt siitä tuoksu. Tuoksu on ihan ok, mutta ei oma lempparini kuitenkaan. Jotakin saattaa häiritä iholle jäävä kalvo, mutta itseäni se ei kuitenkaan haittaa. Ihan kelpo tuote, mutta seuraavalla kerralla kokeilen jotain muuta.



ARVOSANA: 4-

INC: Aqua (Water), Alcohol denat., Cocos Nucifera (Coconut) Oil, Butyrospermum Parkii (Shea Butter), Palmitic Acid, Stearic Acid, Olea Europaea (Olive) Fruit Oil, Isoamyl Laurate, Cetearyl Alcohol, Cetearyl Glucoside, Camellia Oleifera Seed Oil, Xanthan Gum, Sodium PCA, Betaine, Lycium Barbarum Fruit Extract, Glycerin, Sodium Lactate, Tocopherol, Helianthus Annuus (Sunflower) Seed Oil, Lactic Acid, Parfum (Essential Oils), Limonene, Citral, Geraniol, Linalool

METHOD IKKUNANPESUAINE Mint

Method Best in glass -ikkunanpesuaine (nykyiseltä nimeltään Method Glass) sisältää vain luonnonmukaisia ainesosia. Myrkyttömässä pesuaineessa on ​​powergreen -teknologia, joka poistaa lian, pölyn ja sormenjäljet niin, ettei jäljelle jää ikäviä raitoja eikä kemiallista tuoksua. 


Method ikkunanpesuaine sopii niin peili-, lasi-, muovi- kuin pehmeillekin pinnoille. Tuoksu minttu, kierrätettävän pullon koko 828ml ja hinta noin 7,50€, esim. Eevertissä.

Vanhan- ja uudenmallinen ikkunanpuhdistusaine.



KÄYTTÖKOKEMUS

Method ikkunanpesuaine tekee sen minkä lupaa! Lopputulos on puhdas ja kirkas eikä viiruja näy :) Ainetta on helppo käyttää: suihkauta ja pyyhi liinalla. Tällä aineella voi pyyhkäistä myös ikkunanpuitteet. Itse käytän tavallisesti talouspaperia aineen kanssa, tosin liina olisi ekologisempi vaihtoehto. Olen puhdistanut pesuaineella myös peilit vaivattomasti ja lopputulos on ollut kirkas!


Ja tuoksu, se on ihana! Pesuaine tuoksuu piparmintulle eli raikkaalle ja puhtaalle. Kiiltävän ja puhtaan lopputuloksen kruunaa siis raikas tuoksu! :)

Huonoa sanottavaa tästä tuotteestä ei olekaan, joten suosittelen lämpimästi kokeilemaan! :) 

ARVOSANA: 5

INC: Vesi (aqua), ethanol, decyl glucoside, sodium carbonate, potassium citrate, fragrance(parfum), polymeric colorant


METHOD YLEISPUHDISTUSSUIHKE Sea minerals


Method multi-surface yleispuhdistussuihke on luonnonmukainen yleispuhdistusaine. Puhdistusaineen koko 828ml ja hinta esim. Elektroniikkakaupassa 15,20€ 




KÄYTTÖKOKEMUS
 
Method Multi-Surface -yleispuhdistussuihke oli ensimmäisiä Method ostoksiani ja kuvan pakkauskin on vanha. Puhdistusaineen teho on hyvä kuten muissakin Methodin tuotteissa. Tuotetta on helppo suihkaista puhdistettavalle pinnalle ja pyyhkiä pois kostealla liinalla. Huuhtelua ei tarvita.


Sea minerals -tuoksulta voisi odottaa merellisyyttä, purkkikin on ihanan raikaan näköinen. Tuoksu on kuitenkin epämiellyttävä, jotenkin lääkkeenomainen. Saattaa olla, että olen allerginen tuoksulle, sillä olen muutaman kerran saanut huonon, oksettavan olon tällä aineella siivotessa. 

ARVOSANA: 3

 
Huomasin, että tämän tuoksuista Method yleispuhdistussuihketta ei saa Suomessa netistä muualta kuin Elektroniikkakaupasta. Mutta ulkomailla sitä myydään esim. iHeb.comissa. Tuote on saanut iHerbissä hyvät arviot.
Method Nestesaippua Sea Mineral
 

Sea minerals tuoksuista käsienpesuainetta on sen sijaan saatavilla Suomesta, esim. Allergiakaupasta, josta viereinen kuva kopioitu.